Joulunäytelmä

Jännitys kutittaa paimeneksi puetun Mitros-pojan kuononpäätä. Tyytyväisenä se kuitenkin seistä tönöttää Joosefia esittävän Justus-serkkunsa vierellä. Tomera Kaneli, jonka idea koko joulunäytelmä on, määräsi Mitroksen ensin seimenlapsen osaan. Oli tullut hirveä riita. Sinä olet nuorin, oli itse Mariaa esittävä löwchen-neitonen tokaissut yrittäessään peitellä koiranpetiin tungettua rimpuilevaa ja vinkuvaa Mitrosta kuivilla heinillä. Mutta minä olen sinuakin isompi, oli Mitros inttänyt vastaan melkein itku kurkussa. Että hänkö seimenlapseksi!

Viimein oli Hasse, Kanelin lempeä isä, puuttunut taisteluun toteamalla, etteivät emännän ihmisystävät ehkä hyväksyisi ajatusta koirasta seimenlapsena. Niin oli Mitroksesta tullut raidalliseen froteepyyhkeeseen puettu vanttera paimen, jolla oli pään ympärillä valkoinen liina. Sauvakin oli tassussa, pihalta löytynyt käyrä oksa. Ullakolta oli haettu seimeen vanha nukke.

Mitros havahtuu Viipurin löytötarhalta tulleen hyvin kookkaan, laikaa muistuttavan aran Sendyn hentoon ääneen. Tänä jouluna sytytän kuusi kynttilää, Sendy-tyttö aloittaa, ja sen suuret surumieliset silmät välkkyvät herkkinä valkoiseen turkkiin kierrettyjen hopea- ja kultanauhojen kimalteessa.

Rauhan kynttilän sinne, missä on erimielisyyksiä, Kaneli jatkaa erittäin selkeällä äänellään.

Rakkauden kynttilän kylmyyden keskelle, sanoo vuorostaan ryhdikäs Justus eikä malta olla heilauttamatta tuuheaa häntäänsä. Mitroksen kurkkua kuivaa ja sydän jyskyttää päässä asti. Sauvaa puristava käsi on märkä. Mitros rykäisee ja vetää henkeään. Rohkeuden kynttilän sinne, missä on pelkoa. Hän vilkaisee Kanelia eikä ole varma onko sanonut mitään. Kaneli nyökkää hyväksyvästi. Mitros huokaisee ja kääntää katseensa lähestyviin tietäjiin.

Emäntä on ostanut halpahallista koreita, pieniä joululiinoja ja värikkäitä koristenauhoja ja paljetteja, joista hän on ommellut ruhtinaaliset asut Mitroksen isälle Nouballe, Kanelin ja Justuksen isälle Hasselle ja vanhalle, sokealle kääpiöpinseri Lucianolle, joka otettiin kesällä hoitoon lemmikkieläinklinikan parkkipaikalta. Lucianoa ei koskaan tultu hakemaan. Toivon kynttilän sinne, missä on pettymyksiä, lausuu Nouban uljas isä. Ilon kynttilän surujen keskelle, jatkaa Hasse komeasti.

Kaikkien katseet kääntyvät sokeaan Lucianoon, jonka hauraaksi käyneet jalat jo 14 vuoden ajan ovat tassutelleet maan kamaralla. Kaikkien yllätykseksi se pysähdyttyään kääntyykin poispäin seimestä. Siro kaula pitkällä se tuijottaa ylöspäin kumeasti haukkuen. Pari pisaraa on valahtanut poskille sen ontonnäköisistä silmistä.

Mitrosta alkaa pelottaa. Taasko vanha Luciano näkee omiaa. Herkeämättä Luciano tuijottaa ylös silmillään, joissa on vain valkoiset, paksut kalvot ja lausuu viimein: Valon kynttilän jokaiseen epäilevään sydämeen johdattamaan meidät Jeesuksen Kristuksen, Joulun Herran luokse, Hänen, joka on ikuinen valo.Mitroksen yhtäkkinen pelko vaihtuu ihmeen hyvään oloon. Rauhaan ja luottamukseen.

Powered by CMSimple